lauantai 28. syyskuuta 2013

Testituloksia


Kävin tällä viikolla viimein yksityisellä lääkärillä
koskien ainaista väsymystäni, kipujani, huonoa muistiani, ym ym.
Terveyskeskuksen omalääkärini ei vain tuntunut ottavan oireitani todesta.
Sanoi että palaa kesän jälkeen asiaan.
Kesän jälkeen minut ohjattiin pelkästään hoitajalle joka sanoi että palaa marraskuussa. Ja sitä rataa.

Ymmärrän ettei tavallinen terveyskeskuslääkäri hallitse millään kaikkia asioita
mutta maalaisjärkeni sanoo että hyvän lääkärin on osattava lähettää potilas eteenpäin erikoistuneelle lääkärille jos oma osaaminen loppuu. Niin luulin.
Miten Suomi on niin monessa edelläkävijä mutta tuo sairaanhoito tuntuu olevan niin jumissa?

Ystäväni hyvästä kokemuksesta menin  Kari Raij:n vastaanotolle.
Hän sai oloni samantien tervetulleeksi ja rentoutuneeksi.
Ihanaa kun ei enää tarvinnut pitää puoliansa että minulla todella on oireita joista sekä minä ja lähimmäiseni olemme huolissaan.
Hän selitti yksityiskohtaisesti terveysasemalla tehtyjen testien tulokset ja näki niissä asioita jotka vaativat lähempää tutkimista.
Lähtiessäni hän hyvästeli:"Laitetaan sinut kuntoon!"
Tuntui että nuo sanat soivat seuraavan vuorokauden mielessäni.
Niinhän se on että paraneminen alkaa jo siitä että saa osakseen
kuuntelijan, hyväksynnän sekä positiivisen ajattelun.

Nyt sain tekstiviestin että tulokset ovat valmiina mutta enhän minä niistä mitään ymmärrä joten odotan nyt kuin jännittynyt pikku tyttö tämän sympaattisen lääkärin soittoa ensi viikolla.
Hänellä on ihailtavan hyvä ulosanti joten tällainen maallikkokin ymmärtää mitä kerrotaan.
Suosittelen häntä siis lämpimästi muillekin!

Isäntä lähti juuri matsia katsomaan joten meidän perheen naisten lauantai jatkuu
pizzan teolla sekä uusimman Barbileffan katselulla.
Jotenkin ihanaa kun meidän 15v tykkää niitä pikkusiskonsa kanssa vielä katsella.
Se on meidän tyttöjen yhteinen juttu!

Lopuksi mainostan taas Vaniljasydämen sisustushuutokauppaa joka on siis huomiseen klo22 asti.
Mm. kuvan upea lyhty on siellä huudettavana.

Rentouttavaa lauantai-iltaa,
Nea

2 kommenttia:

Puppis kirjoitti...

Voi mitä kaikkea ihanaa tuolla onkaan myynnissä.. Harmi että oon just yrittänyt tyhjätä kaappeja kaikesta tavaramärästä.. :D

Nea kirjoitti...

Puppis, täällä ihan sama!
Sitten kun on saanut jotain tyhjennetyksi niin voi hyvillä mielin jotain pientä uusia.
Kaunista syksyn jatkoa sinulle!