torstai 2. lokakuuta 2008

Pyykkiä ja puhdistautumista


Eilen kävi taas rakas siskoni täällä pyörimässä.
Pyöräytti varmaan 6 koneellista pyykkiä, pesi lattiat, tamppasi olkkarin matot, haki tytön tarhasta, laittoi ruokaa ja vieläpä luovutti rahtikuskille tavaraa.
Minä ensin yritin edes pyykkejä lajitella kun taas alkoi pistämään rinnasta ja keuhkoista.
Siinä sitten minut komennettiin takaisin lepäämään ja taas oli olo kuin neliraajahalvauksen saaneella. Seuraa vaan kun yksi pörrää ja tekee. Mieli tekisi tehdä itse muttei kykene.


Jälleen täytyy yrittää antaa itselleen anteeksi...
On minulla kyllä aivan mahtava sisko!!
Tosin tarkoitukseni ei ole että täällä joutuisi ihan niin hirviästi tekemään
mutta minkäs tuolle siskolle mahtaa!
Triljoonat kiitokset!!!


Minulle on muodostunut aina toipilasolon loppupuolella sellainen "puhdistautumisriitti".
Ajattelen että kunnon konkreettinen puhdistus vie loput pöpöt pois.
Montakohan puhdistautumista olen nyt jo tehnytkään?!
Noh, pitänee vain hyvin aina rasvata itsensä etten ihan korpuksi tule.
Mikähän psykologinen juttu tuokin on?

Satuin lukemaan aikani kuluksi tällaisen listan. Uskon todella että näiden asioiden käyttöönotto tai kertaaminen rakentaa meitä kaikkia (=
Oikein hyvää loppuviikon jatkoa!

P.s Kuvat googlattu!


Onnistumisten tarkistuslista

1. Aloita päiväsi oikein. Hyvä aloitus on puoli voittoa. Töiden aloittaminen aikaisin saa useimmissa ihmisissä aikaan positiivisia tuntemuksia.

2. Hakeudu iloisten, optimististen ja menestyvien ihmisten seuraan. Tulet huomaamaan, että sinulla on taipumus imitoida heidän asenteitaan.

3. Ole epäitsekäs. Olen pannut merkille, että huomaavaisten asioiden tekeminen toisille ihmisille antaa sinulle itsellesi hyvänolon tunteen, joka edesauttaa menestyksen tavoittelussa.

4. Muista että meillä kaikilla on huonot päivämme. Ajoittaisia masennuskausia ei kannata ottaa liian vakavasti.

5. Älä vaadi itseltäsi täydellisyyttä. Eri tilanteissa voi olla lukuisia sellaisia tekijöitä, joihin et voi mitenkään vaikuttaa.

6. Pyri aina tasapainoisuuteen. Kaiken on oltava tasapainossa, jotta sinusta voi tulla se, jollainen sinusta on mahdollista tulla.

7. Älä unohda sitä, että vaikka ihminen vaikuttaisi kuinka tyytyväiseltä tahansa, hänellä saattaa silti olla omia asioita, joista hän tuntee alemmuutta. Älä alenna itsetuntoasi vertaamalla omia heikkoja puoliasi toisten ihmisten vahvoihin puoliin. Ajattele aikaisempia saavutuksiasi. Niiden muistaminen vahvistaa itseluottamustasi. Olen huomannut, että itseensä luottaminen on yksi menestymisen tärkeimmistä osatekijöistä.

8. Etsi uusia mielenkiinnon kohteita. Vältä ikävystymistä. Mieti mitä oikein haluaisit tehdä ja - tee se. Mieti mihin haluaisit mennä ja - mene. Laajenna mielesi horisontteja. Ole aina oppipoika jossakin asiassa.

9. Käytä innostunutta ja värikästä kieltä, mutta muista käyttää sanoja joita kaikki ymmärtävät.

10. Osoita kiitollisuutta kaikesta mitä muut ihmiset ovat tehneet hyväksesi.

11. Puhu muista positiiviseen sävyyn. Kukaan ei ole täydellinen, mutta kukapa haluaisi muiden osoittavan omat huonot puolet itselleen.

12. Tervehdi ihmisiä sydämellisesti. Näytä iloiselta tavatessasi heidät.

13. Osoita muille, että pidät heitä tärkeinä. Tämän voi tehdä helposti esimerkiksi kysymällä heidän mielipiteitään tai pyytämällä heiltä neuvoja.

14. Kehitä ja käytä huumorintajuasi näkemällä näennäisesti vakavien asioiden huvittavat puolet ja opi nauramaan itsellesi.

15. Anna muiden ihmisten pitää omat pikku omituisuutensa - meillä kaikilla on niitä.

16. Ole luotettava. Älä koskaan lupaa mitään sellaista minkä pitämisestä et voi olla aivan varma.

17. Ole avokätinen toisten saavutusten tunnustamisessa ja arvostamisessa.


2 kommenttia:

Nora kirjoitti...

Ai sä oot vieläkin potilas kunnossa. =S Tsemppiä ja jaksamisia! Onneks sun reipas siskos käy auttelemassa. =)

Nea kirjoitti...

Kiitoksia! Kyllä tämä tyttö tästä taas ponnistaa!